Avioero- ja huoltajuuskysymysten selvittelyä Voimavarakeskus Monikassa

- Voimavarakeskus Monika.

- Hello. Is this the helpline?

Monika-Naiset liiton Voimavarakeskus Monika on auttanut väkivaltaa kokeneita maahanmuuttajanaisia jo vuodesta 2002. Valtakunnallinen päivystävä puhelin palvelee 24/7 numerossa 09 692 2304.

Tyypillisimmin apua pyydetään pari- ja lähisuhdeväkivaltatilanteisiin, jolloin naiset usein kysyvät myös avioeroon ja lasten huoltajuuteen liittyviä kysymyksiä. Tavallisesti kysytään, millä tavalla avioeroa haetaan, tarvitaanko miehen allekirjoitusta ja mitä asioita pitää ottaa huomioon. Usein eroprosessiin kuuluvat myös huoltajuuskysymykset: miten tapaamisoikeudet järjestetään ja minkä verran elatusapua pitää maksaa. Voimavarakeskuksen työntekijä on neuvonut asiakkaita lukemattomia kertoja näissä asioissa ja vastaukset tulevat kuin apteekin hyllyltä. ”Jokaisen asiakkaan tilanne on kuitenkin ainutlaatuinen”, Voimavarakeskuksen kriisityöntekijä korostaa.

Helppoa oman tarinan kertominen ei ole, vaikka päivystävään puhelimeen voikin soittaa anonyymisti. Taustalla on monimutkaisia elämäntilanteita ja väkivaltaa, ja voi olla, että yhteyttä ottanut nainen on miettinyt avioeroa jo pitkään. Toiset tulevat valmiin päätöksen kanssa ja kysyvät asianajajan puhelinnumeroa, toisaalta moni kysyy, pitäisikö hänen erota. ”Tähän emme kuitenkaan voi vastata. Jokaisen on tehtävä oma ratkaisunsa. Voimme vain yhdessä miettiä asiakkaalle sopivia vaihtoehtoja.” toteaa Voimavarakeskuksen kriisityöntekijä. 

Suomessa avioero nähdään kahden aikuisen välisenä sopimuksena, monissa maissa avioliitto voi tarkoittaa liittoa laajemman suvun kanssa. ”Yleensä haastavinta on tehdä päätös avioerosta, jos taustalla on kunniaan liittyvää väkivaltaa tai pitkään jatkunutta väkivaltaa”, kriisityöntekijä kertoo. Väkivallan uhka voi kohdistua avioerotilanteessa myös lapsiin ja muuhun sukuun. Kriisityöntekijän on tärkeää selvittää, onko asiakkaan vaarallista asua kotona. ”Tärkeintä akuuttitilanteessa on järjestää ensiksi turvallinen asuminen ja vasta sitten miettiä, mitä muuta asiakas tarvitsee päästäkseen irti väkivaltaisesta elämäntilanteesta."

Voimavarakeskus Monika auttaa vuosittain 600-700 väkivaltaa kokenutta maahanmuuttajanaista. Väkivallasta irti pääseminen ja oman elämän hallintaan saaminen ovat edellytyksiä kotoutumiselle ja työllistymiselle. Voimavarakeskuksen tavoitteena on saada vaikeassa elämäntilanteessa elävät naiset ottamaan ohjat omiin käsiinsä kriisiavun jälkeen. Asiakas saa työkalut, joilla voi rakentaa elämänsä kuntoon ja hallita sen kriisikohtia. ”Ilman tukea on vahvankin ihmisen hankala päästä pois väkivaltaisesta elämäntilanteesta”,  kriisityöntekijä kertoo.

Pirjo Sohlo

Tiedottaja

Monika-Naiset liitto ry

Oopiumin maa -kirjan alkusanoja

Isoäidin kukkatarha ja auringonpaiste ovat viisivuotiaan muistoni Afganistanista. Onnelliset ajat, jolloin kaikki oli hyvin. Sellainen paikka Afganistan minulle oli.

Afganistanissa naisen asema on yksi maailman heikoimpia. Vahvoja naisia ei yhteiskunnassa julkisesti ole, vaikka yhteisöissä naiset ovat jämäkkä, eteenpäin vievä voima. Afganistan on naiselle maailman vaarallisin paikka. Ongelmat ovat syvällä ja juurtuneet osaksi tapakulttuuria ja elämäntapaa. Tämä ei kuitenkaan oikeuta kansainvälistä yhteisöä hyväksymään tilannetta ja tyytymään siihen. Kuristavat juuret eivät saa sitoa kokonaista kansakuntaa vihankierteeseen. Julmuuden ja huonojen valintojen kierre on katkaistava.

Suomeenkin pesiytynyt pakolaisuuteen liittyvä, maahanmuuttovastainen keskustelu on ihmisarvoa loukkaavaa, sillä valinta oman kodin ja oman turvallisuuden välillä on raastavin päätös, jonka eteen ihminen voi joutua. Vain ihminen, joka ei itse ole joutunut kohtaamaan valinnan tuskaa ja jättämään kotiaan ja rakkaitaan, voi vähätellä pakolaisuutta ja pitää sitä helppona ratkaisuna. Kansainvälisten järjestöjen apu ei ole Afganistanissa aina mennyt oikeisiin kohteisiin. Nyt on keskityttävä ennen kaikkea yhteiskunnan jälleenrakentamiseen. Menneisyys on vahvimmin läsnä savuavien raunioiden äärellä. Koulut ja sairaalat, työpaikat ja ehjät kadut ovat polku kohti aitoa hyvinvointia.

Tämä kirja pakotti minut pohtimaan, haluanko mennä käymään Afganistanissa. Kyllä haluan, mutta vasta sitten kun olen siihen valmis. Vasta kun olen valmis peilaamaan nykyisyyttä muistojeni kukkatarhoihin ja alati paistavaan aurinkoon. Vasta kun olen valmis särkemään illuusioni turvallisesta ja onnellisesta lapsuuden Afganistanista.

Oopiumin maa on kaikkine karuine puolineen täynnä toivoa. Ja mitä on elämä ilman toivoa – ei mitään. Haluan aikanani palata Afganistaniin kertomaan ihmisille, että toivoa on – vielä tulee päivä, jolloin asiat ovat paremmin kuin nyt. Vielä tulee aika, jolloin istuttaa ja hoivata kukkatarhoja, joissa lapsenlapset, niin tytöt kuin pojatkin, voivat juosta silmät kirkkaina ja katsoen luottavaisesti tulevaisuuteen. Näin on pakko olla.

Nasima Razmyar

Monika-Naiset liitto ry:n puheenjohtaja

Kuvaaja: Lauri Tuisku