Tarinoita kotoutumisesta: Sada

Sada* on nyt 36-vuotias. Koulunkäynti ei lapsena ja nuorena onnistunut, koska kotimaassa oli liian levotonta ja turvatonta antaa nuoren tytön käydä yksinään koulua. Sada ei oppinut lukemaan eikä kirjoittamaan, mutta ei ollut siitä kovin huolissaan, koska tulevaisuuden suunnitelmissa painoivat unelmat omasta perheestä ja lapsista huolehtimisesta.

Kymmenen vuotta sitten Sada meni naimisiin. Sada unelmoi kauniista, avarasta asunnosta Turkissa, mutta miehellä oli menestyvä pizzeria Suomessa ja hän taivutteli Sadan muuttoon. Mies palasi siis Suomeen ja Sada jäi odottamaan oleskelulupapäätöstä, jonka ansiosta hänen perhe-elämänsä pääsisi alkamaan. Oleskelulupaa avioliiton perusteella odotettiin kaksi vuotta. 

Suomeen päästyään Sada odotti pääsyä maahanmuuttajien kielikouluun. Vauva kuitenkin jo ilmoitteli pian tulostaan. Kouluun päästyään Sada oli pitkällä raskaana ja hänellä oli valtavat kivut, kahdesti paikalle piti jopa kutsua ambulanssi. Lopulta opettaja sanoi Sadalle, että tämä on fyysisesti liian huonossa kunnossa käymään koulua. Lapsen synnyttyä Sada pyrki jatkamaan koulunkäyntiä ja otti lapsen välillä mukaan kouluun, mies puolestaan töihin. 

Aviomies oli Sadan paras ystävä ja tukija uudessa maassa. Ilman suomen kielen ja luku- ja kirjoitustaitoa Sada tarvitsi mieheltään paljon tukea ja neuvoja ymmärtääkseen miten asiat toimivat. Aina tilanteet eivät neuvonnallakaan sujuneet aivan nappiin. Sada kertoo tilanteesta, jossa mies oli huolellisesti selittänyt hänelle, kuinka appelsiineja ostetaan: otat hedelmät pussiin, katsot laarin kulmasta numeron, viet pussin vaa’alle ja painat numeroa ja niin edelleen. Sada noudatti ohjeita niin tarkasti kuin kykeni, mutta palasi kotiin mukanaan kilon appelsiinipussi, josta oli maksanut 10 euroa. Tapahtuneen jälkeen Sada pyysi jonkin aikaa aina myyjää punnitsemaan hedelmät. Nyt hän löytää jo vaakapaikan itsekin. Myös kotoutumiskoulutuksesta on ollut apua arjen pienissä tilanteissa kuten kaupassakäynnissä.

Alussa Sada myös pelkäsi kulkea ulkona, koska ei ollut varma oliko se turvallista. Mies selitti että vaaraa ei ollut, mutta Sadaa pelottivat väkivalta ja tilanteet, joita hän ei kielitaidottomana voisi ratkaista puhumalla. Illalla miehen palattua kotiin pariskunta ulkoili yhdessä. Mies saattoi Sadan neuvolaan, lääkäriin ja viranomaisten luo. Vähitellen lähikulmat kuitenkin kävivät tutuiksi, ja alkoivat samalla tuntua turvallisemmilta. Sada oppi kulkemaan leikkipuistoon lapsen kanssa ja kehittyi hyväksi elekielen puhujaksi voidakseen kommunikoida leikkipuistotädin kanssa. Jos eleillä ei saanut kaikkea selvitettyä, Sada ja puistotäti soittivat yhdessä Sadan miehelle, joka sai selvittää asian.

Muutama vuosi sitten Sadan mies yllättäen kuoli jättäen Sadan yksin pienen lapsen kanssa. Isku oli valtava. Vaikka Sada oli oppinut nopeasti uudessa maassa elämisen edellytyksiä, hän oli edelleen hyvin riippuvainen miehestään viranomaisten luona asioidessaan ja arjen pienemmistäkin tilanteista selviytyäkseen. Nyt kaikki siirtyi Sadan vastuulle kerralla. Sada oppi pyytämään apua. Onneksi naapurissa asui perhe, joka auttoi paperiasioissa ja käymällä Sadan puolesta kaupassa.

Luku- ja kirjoitustaidottoman arki on jatkuvaa kyselemistä. Välillä se on väsyttävää. Kantaväestö ei myöskään aina ymmärrä kyselijän tilannetta. Sada kertoo tilanteesta, jossa oli unohtanut avaimet kotiin ja pyytänyt ohikulkenutta naapuria auttamaan. Mies oli sanonut, että ei nyt ehdi auttaa ja että Sadan pitää vain katsoa taulusta talonmiehen numero ja soittaa itse. Aivan sopiva neuvo – sellaiselle joka kykenee lukemaan taulun tekstin. 

Jos ei osaa lukea ja kirjoittaa, saadut ohjeet pitää muistaa. On hämmästyttävää ajatella miten paljon opettelua ja mielessä pitämistä tämä voi pitää sisällään. Lisäksi aina on mahdollisuus että jokin menee eri lailla kuin etukäteen odotettiin, tai neuvoja on unohtanut tai ymmärtänyt väärin jonkin seikan. Ajatusharjoituksena itse kukin voi miettiä, miten neuvoisi lukutaidottoman ummikon (johonkin).

Sada sanoo olevansa ”uudestisyntynyt” ja kuin lapsi uudessa tilanteessaan: jokainen arkipäivä tuo eteen jotakin uutta, mitä pitää opetella. Eniten hän kokee oppineensa kotoutumiskoulutuksessa, mieheltään ja taannoisessa työharjoittelussa. Seuraavaksi hän haluaisi päästä ammattikouluun ja opiskella leikkipuisto- tai tarhatädiksi. 

Sada haluaisi ehdottomasti myös töihin. Sadalle on itsestään selvää, että ihmisen pitää itse ansaita rahat elämiseensä, ei ole hyvä elää muiden tuella ja aina soitella viranomaisten perään. ”Silloin koen itseni huonoksi ihmiseksi.” Työssä käymisellä on muitakin merkityksiä kuin itsenäisyys: työ toisi mielekkyyttä ja sisältöä elämään ja kontakteja muihin. Sada haluaisi myös pystyä nykyistä paremmin varmistamaan poikansa toimeentulon.

Sadaa* (nimi muutettu) haastatteli Osaavat naiset –projektin harjoittelija Vilja Junka. Sada osallistuu Monika-Naiset liitto ry:n kotouttavaan toimintaan ja Osaavat naiset –projektin työllistymisen työpajatoimintaan.

teksti: Vilja Junka, harjoittelija, Osaavat naiset -projekti