Tiistaiaamu
Kemin MoniNaisten talolla. Ulkona on alkavan talven tuntua, pakkanen
kurkistelee ja ulkoa sisälle juoksentelee toppavaatteissa olevia pikkuihmisiä
ja vähän isompiakin. On syyslomaviikko, joten hulinaa, vilinää, vilskettä,
temmellystä, täpinää ja ääntä tuntuu olevan enemmän kuin tavallisesti. Pian
onkin eteinen täynnä haalareita, kenkiä ja muita toppavaatteita.
Keräsin kuvakollaasin tiistaiaamun äiti-lapsikerhosta, johon äidit ja
lapset kokoontuvat askartelemaan, juttelemaan, leikkimään, pelaamaan ja
opettelemaan siinä samalla myös suomea. Tällä viikolla askartelimme
hamahelmistä liskoja ja apinoita. Osa lapsista tyhjensi sillä aikaa hyllyjä
leluista ja kokeili kaikkia mahdollisia vempeleitä, mitä käteen sattui.
Pienemmät taaperot kiinnostuivat leluista, joissa on paljon värejä. Kaikkein
tärkein asia lelussa tuntui olevan kuitenkin ääni: mitä enemmän ääntä, sen
parempi!
Lasten askarrellessa hamahelmikoruja kävimme äitien kanssa läpi
sanoja, joita he viime viikolla olivat saaneet tehtäväkseen opetella. Nämä
äidit ovat kovin innokkaita oppimaan sanoja ja joka kerta he haluavat kymmenen
uutta sanaa opeteltavakseen. Tämän kerran aiheena olivat kasvojen osat: nenä,
suu, posket, silmät ynnä muut. “Minä näytän, sinä sanot” “Minä sanon
ja sinä näytät” olivat keinoja, joilla sanoja opeteltiin ja
muisteltiin. Olemme käyneet sanoja läpi
myös kuvakorttien avulla. Niistä onkin ollut paljon apua ja sanat jäävät
mieleen. Tällä kertaa isommat lapset päästivät äidit helpommalla: vastauksia
tipahteli lasten suusta ennen kuin äidit kerkesivät edes harkita vastaamista!
Ilmassa oli pienten lasten kiljahduksia, suomen kieltä ja vähän Burman
vähemmistökieli karenia, paljon naurua, jutustelua sekä lämmintä henkeä. Näissä
puuhissa vierähti nopeasti kaksi tuntia ja sitten olikin kotiinlähdön aika.
Hulina ja vilinä tuntuivat jatkuvan eteiseen asti ja pian oviaukko olikin
täynnä ulkovaatteissa olevia reippaita lapsia valmiina menemään takaisin pikkupakkaseen.
Ovella vielä muistutettiin äitejä opettelemaan ensi kerraksi kymmenen uutta
sanaa.
Tämä pieni kertomus osoittaa, kuinka äiti-lapsi –kerhossa tuetaan vertaistuellisen toiminnan kautta vanhemmuutta ja suomen kielen arkisen sanaston oppimista. Se on voimauttava
kokemus pimeänä vuodenaikana paitsi Suomeen kotoutuville perheille, myös
kantasuomalaiselle kerho-ohjaajalle.
Sini Hölttä,
Kemin MoniNaisten Talon harjoittelija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti